Kirjoittanut Saija Ikola 10.03.2011 09:30

Myynnin ja markkinoinnin palveluyritys Novia Finland Oy avaa huhtikuussa toimipisteen Kuopion keskustaan. Vuonna 1986 perustettu Novia on yksi Suomen johtavista telemarkkinoinnin palveluntarjoajista. Kuopioon perustettavaan yksikköön palkataan aluksi noin 60 myyntineuvottelijaa. Rekrytointi on parasta aikaa käynnissä.
”Novia on kasvanut kannattavasti jo usean vuoden ajan, ja kasvutavoitteemme myös tuleville vuosille ovat kovat. Niiden toteutuminen vaatii toiminnan laajentamista uusille paikkakunnille, ja esiselvityksen jälkeen Kuopio osoittautui erinomaiseksi vaihtoehdoksi tässä vaiheessa”, toimitusjohtaja Lippo Mikola toteaa.
Novian liikevaihto oli viime vuonna noin 6 miljoonaa euroa. Yritys tavoittelee liikevaihdon kaksinkertaistamista vuoden 2012 loppuun mennessä.
Tällä hetkellä Novia Finland toimii Oulussa ja Helsingissä, joissa yritys työllistää yhteensä noin 200 työntekijää. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu monipuoliset myynnin palvelut, kuten varainhankinta, vakuutusmyynti, urheilumarkkinointi ja mediamyynti. Kuopion toimipisteessä myydään alkuvaiheessa matkapuhelinliittymiä.
”Teleliittymämyynti on yksi voimakkaimmin kasvavista liiketoiminta-alueistamme. Kasvunäkymät siinä ovat merkittävät ja myös Kuopiossa on mahdollisuus jatkossa laajentaa toimintaa jopa yhteensä sadan myyntineuvottelijan toimistoksi”, Mikola kertoo.
Novia Finland on saavuttanut poikkeuksellista menestystä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Yritys voitti viime marraskuussa toimialan maailmanmestaruuden Contact Center Worldin järjestämässä toimialaseminaarissa keskikokoisten Contact Centereiden kategoriassa. Novia on myös sijoittunut kolmena peräkkäisenä osallistumisvuotenaan Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa kymmenen parhaan yrityksen joukkoon.
”Olemme panostaneet voimakkaasti yrityskulttuuriin ja hyvien käytäntöjen rakentamiseen, ja on ollut hienoa todeta sen olleen aivan oikea valinta. Meidän toimialalla, jossa tunnetusti haasteet tällä sektorilla ovat kohtuullisen kovia, työpaikkojen parhaimmistoon kuuluminen nousee tärkeään merkitykseen. Ainutlaatuinen yrityskulttuuri on varmasti yksi kivijaloistamme myös tulevassa Kuopion toimipisteessämme ”, Mikola kertoo.
Lisätietoja: Lippo Mikola, toimitusjohtaja, puh. 040 552 8801,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, www.noviafinland.fi
Novia Finland Oy on vuonna 1986 perustettu myynnin ja markkinoinnin palveluyritys ja yksi johtavista telemarkkinoinnin palveluntarjoajista Suomessa. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluu monipuoliset myynnin palvelut, kuten mediamyynti, urheilumarkkinointi, varainhankinta, buukkaukset, asiakastarvekartoitukset ja suoramyynti puhelimessa. Yrityksellä on toimipisteet Oulussa ja Helsingissä ja niissä työskentelee yhteensä noin 200 ammattilaista.