Kirjoittanut Saija Ikola 07.02.2012 10:40
Novia on sijoittunut viidenneksi Suomen parhaat työpaikat 2012 -tutkimuksessa. Sijoitus koheni viime vuodesta kaksi pykälää ja kaiken kaikkiaan Novia on kaikkina neljänä tutkimukseen osallistumisvuotenaan sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon tutkimuksessa.
”Neljäs kerta peräkkäin Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa on saavutus, joka herättää vilpitöntä ylpeyttä ja iloa. Tuloksessa näkyy novialaisten saumaton yhteishenki ja positiivinen tekemisen meininki, johon Novian yrityskulttuuri perustuu”, henkilöstöpäällikkö Riittaliisa Taipaleenmäki kertoo.
Novia on tähän saakka tunnettu telemarkkinointiliiketoiminnastaan, joka onkin yrityksen palveluvalikoiman kivijalka. Viime syksynä yrityksen visio ja strategia uusittiin ja sen myötä Novia monipuolistuu ja laajentaa myyntipalvelujaan entistä monikanavaisemmaksi.
”Olemme jo laajentaneet myyntiä toimistolta ständeille eri tapahtumiin ja lisäksi perustaneet käyntimyyntiä tekevän valtakunnallisen aluemyyntiorganisaation. Uusi strategia tarkoittaa myyjän näkökulmasta toimenkuvan monipuolistumista, uusia uramahdollisuuksia ja mahdollisuuden kehittyä todelliseksi myynnin moniosaajaksi Novialla. Se varmasti vahvistaa entisestään myös henkilöstön kokemusta hyvästä työpaikasta”, toimitusjohtaja Lippo Mikola toteaa.
Suomen parhaat työpaikat 2012 julkistettiin torstaina 2.2. Kaapelitehtaalla järjestetyssä juhlagaalassa. Tutkimus on osa maailman suurinta ja arvostetuinta hyvien työpaikkojen tutkimusta, jota Great Place to Work Institute toteuttaa yli 45 maassa. Tutkimus perustuu henkilöstökyselyyn sekä arviointiin yrityksen johtamiskäytännöistä. Suomen parhaat työpaikat 2012 -tutkimukseen vastasi noin 25 000 suomalaista.
Suomen parhaat työpaikat 2012 -listat löytyvät kokonaisuudessaan Great Place to Work Institute Finlandin nettisivuilta.