Kirjoittanut Novia Finland 29.09.2008 13:42
Kauppalehden tuoreen Menestyjät -listauksen mukaan Novia Finland Oy on Pohjois-Pohjanmaan nopeimmin kasvava palvelualan yritys. Samassa listauksessa Novia arvotetaan Pohjois-Pohjanmaan 13. menestyneimmäksi palvelualan yritykseksi. Vertailulukuina käytettiin vuoden 2007 tunnuslukuja.
”Tänä vuonna kasvumme on noin 45 % ja liikevaihtomme nousee yli 3,5 miljoonaan euroon”, kertoo toimitusjohtaja Lippo Mikola.
Oulussa (pääkonttori) ja Helsingissä toimiva Novia Finland kuuluu Suomen johtaviin telemarkkinointiyrityksiin, jonka kasvutavoitteet ovat jatkossakin kovat.
”Menestyksemme perustuu pitkäjännitteiseen työhön. Vuonna 2005 yrityksessämme laadittiin kasvustrategia, jossa tämän vuoden liikevaihtotavoitteeksi asetettiin kolme miljoonaa euroa, joka ylittyy nyt reilusti. Vuodelle 2010 tavoitteena on kuusi miljoonaa euroa, ja vuodelle 2012 on tähtäimessä alan johtava asema. Uskomme vahvasti, että tulemme saavuttamaan haastavat tavoitteemme, joiden mukaan olemme neljän vuoden kuluttua selkeästi Suomen johtava telemarkkinointialan yritys”, korostaa Lippo Mikola.
Mikolan mukaan Novian vahvuuksia ovat myyntiosaamisen ylivertaisuus, prosessien hallinta, jatkuva kehittyminen ja intohimo työtä kohtaan.
”Lisäksi meillä on onnistumista tukeva viihtyisä työilmapiiri ja asiakkaina hyvät yhteistyökumppanit, joiden kanssa onnistuminen on helppoa. Loppujen lopuksi kysymys on kuitenkin kokonaisuudesta, eikä yksittäisiä menestystekijöitä voi nostaa muiden edelle”, Mikola jatkaa.
Novia kuuluu Oulun Kärppien pääyhteistyökumppaniketjuun, ja yritys vastaa omalta osaltaan ”puolen Suomen joukkueen” urheilumarkkinoinnista. Lippo Mikolan mukaan hyvistä yhteistyökumppaneista ammennetaan aineksia myös omaan toimintaan.
”Haluamme olla omalla alallamme samassa asemassa kuin Kärpät on suomalaisessa jääkiekossa. Voittajaan on helppo samaistua”, Mikola sanoo.