Kirjoittanut Novia Finland 09.02.2009 13:54
Novia Finland Oy osallistui Suomen parhaat työpaikat 2009 -tutkimukseen ja sijoittui ensikertalaisena suoraan yhdeksänneksi yleisen sarjan listalla. Great Place to Work Institute Finlandin mukaan tutkimuksen taso oli tänä vuonna kovempi kuin koskaan aiemmin.
”Novia Finlandin sijoittuminen kaikkien aikojen kovatasoisimmassa listassa kymmenen parhaan joukkoon on palkinto ja osoitus siitä hyvästä työstä, jota yrityksessä on systemaattisesti rakennettu jo vuosia. Noviasta välittyy kuva kulttuurista, jossa halutaan voittaa ja jossa menestystä rakennetaan lähtökohtaisesti työntekijöiden hyvinvoinnin kautta”, konsultti Toni Eskola Great Place to Work Institute Finlandista toteaa.
Suomen parhaat työpaikat -listalle pääsee vuosittain tutkimuksen paras kolmannes. Lista koostuu kolmesta sarjasta: yleisestä (50-500 työntekijää), suurten (vähintään 500 työntekijää) ja pienten (15-50 työntekijää) organisaatioiden sarjasta.
Novia on 9. sijallaan yleisen sarjan paras pohjoissuomalainen työpaikka. Myös omalla toimialallaan yritys on työpaikkojen ykkönen ja piristävä poikkeus IT-painotteisen kärkikymmenikön joukossa.
”Tämän kaltaisessa työssä, mitä me teemme, yhdessä onnistumisen ja tekemisen ilo ovat varmasti tärkeimpiä menestystekijöitä. Me olemme keskittyneet siihen vuosien ajan ja nyt näyttäisi siltä, että Novia todistetusti on hyvä työpaikka. Se on myös selittävä tekijä meidän nopealle kasvulle ja menestykselle ylipäätään”, toimitusjohtaja Lippo Mikola kertoo.
Novia työllistää tällä hetkellä noin 100 henkilöä Oulussa ja Helsingissä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2008 oli noin 3,9 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edellisvuoteen 50 %. Tällä liikevaihdolla Novia kuuluu toimialansa kymmenen suurimman yhtiön joukkoon sekä liikevaihdolla, tuloksella että taseella mitattuna.
Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen toteuttaa Great Place to Work Institute, joka julkaisee vuosittain Parhaat työpaikat -listan 40 maassa ympäri maailman. Suomen parhaat työpaikat -listaus toteutetaan yhteistyössä Kauppalehti Option kanssa. Kaksi kolmasosaa tutkimuksen pisteytyksestä tulee henkilöstön kyselytutkimuksen perusteella. Loppuosa muodostuu Culture Audit -osiosta, joka on perusteellinen selvitys organisaation johtamiskäytännöistä.
Lisätietoja:
Great Place to Work Institute Finland
Toni Eskola, konsultti, Oulun yksikön vetäjä
puh. 044 539 9845
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
ähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Novia Finland Oy
Lippo Mikola, toimitusjohtaja
puh. 040 552 8801
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen