Novia Finland Oy:n tarina 1986–2026

Novian tarina 1986–2026

Neljä vuosikymmentä yrittäjyyttä, rohkeutta ja yhdessä tekemistä.

Lähes 40 vuotta. Tuhansia työntekijöitä, lukemattomia asiakaskohtaamisia, suuria onnistumisia ja vaikeita hetkiä. Novian tarina on kertomus suomalaisesta yrittäjyydestä, muuttuvasta maailmasta ja ennen kaikkea ihmisistä.

1986–1994 | Novian alkuvaiheet Oulussa

Novian juuret ulottuvat joulukuuhun 1986, jolloin Oulussa perustettiin lehdenkustannukseen ja ilmoitusmyyntiin keskittynyt yritys. Helmikuussa 1987 kaupparekisteriin merkitty yhtiö tunnettiin aluksi nimellä Oulun Yritysjulkaisut Oy ja myöhemmin Norpress Oy.

Alkuvuosien liiketoiminta rakentui alueellisten ammatti- ja järjestölehtien kustantamisesta ja ilmoitusmyynnistä sekä yritysten ja oppilaitosten viestintähankkeista.

Alkuvuosina yritys toimi Oulun Teknologiakylässä ja myöhemmin Välivainion yritystalossa Paulaharjuntiellä.

Syksyllä 1992 yrityksessä aloitti osa-aikaisena iltamyyjänä opiskelija Lippo Mikola. Varusmiespalveluksen jälkeen hän palasi toukokuussa 1994 yhtiöön myyntipäälliköksi nelihenkisen tiimin vetäjäksi.

Vuonna 1994 yrityksessä alkoi samalla uusi liiketoiminnallinen vaihe. Suomen telemarkkinat olivat avautumassa kilpailulle, ja perinteisen ilmoitusmyynnin rinnalle nousi uudenlaisia mahdollisuuksia. Keväällä käynnistettiin Telivon kaukopuhelusopimusten myynti yritysasiakkaille.

Tähän projektiin lähdettiin rekrytoimaan aluksi kahta uutta myyjää, sillä toimitiloissa oli kuusi soittopaikkaa.

Tuolloin toimistossa oli vain yksi yhteiskäyttöinen tietokone. Asiakastietoja käsiteltiin pahvikorteilla, joihin tehtiin lyijykynällä merkintöjä puheluista ja soittopyynnöistä. Tarjoukset laadittiin yhteisellä tietokoneella ja toimitettiin asiakkaille faksilla tai postitse.

Ensimmäinen tietokone ja asiakashallinnan digitalisointi

Vuonna 1994 myyntipäälliköksi siirtynyt Lippo Mikola esitti yhtiön silloiselle toimitusjohtajalle oman tietokoneen hankkimista myyntityön ja tiimin johtamisen tehostamiseksi.

Hankinnalle saatiin lupa.

Paikallisesta atk-liikkeestä löytyi sopiva tarjouskone: edellisen vuoden mallinen Applen kannettava Macintosh, joka oli liikkeen edullisin tietokone. Se valittiin ennen kaikkea hintansa perusteella.

Uuden tietokoneen avulla ryhdyttiin kehittämään ClarisWorks-ohjelmistolla sähköistä asiakashallintajärjestelmää. Pahvikortit korvautuivat vähitellen sähköisillä asiakastiedoilla, joiden avulla yhteydenottoja, tarjouksia ja jatkotoimenpiteitä voitiin hallita aiempaa järjestelmällisemmin.

Tietokoneesta tuli samalla tärkeä apuväline myyntitiimin johtamiseen ja työn suunnitteluun.

Pieneltä vaikuttanut hankinta käynnisti kehitystyön, joka kasvoi vuosien mittaan kokonaiseksi liiketoimintajärjestelmäksi ja myöhemmin myös itsenäiseksi ohjelmistoyritykseksi.

1995–2003 | Norpressin kasvu ja liiketoiminnan laajentuminen

1990-luvun puolivälissä Norpress alkoi kasvaa pienestä ilmoitusmyyntiyrityksestä monipuoliseksi myyntipalvelujen tuottajaksi.

Omistajanvaihdos ja kasvun käynnistyminen

Vuonna 1995 yhtiön myyntipäällikkönä toiminut Lippo Mikola lunasti 20 prosenttia Norpressin osakekannasta saavutettuaan työsopimuksessaan sovitut henkilökohtaiset ja tiiminsä myyntitavoitteet.

Elokuun 31. päivänä 1996 omistusjärjestely eteni ratkaisevaan vaiheeseen, kun Lippo Mikola ja Seppo Mustonen lunastivat yhdessä yhtiön loput osakkeet. Heistä tuli Norpressin yrittäjäomistajat.

Seppo Mustonen jäi muutamaa vuotta myöhemmin pois yhtiöstä valmistuttuaan ekonomiksi ja muutettuaan pääkaupunkiseudulle.

Omistajanvaihdoksen aikaan henkilöstöä oli jo noin 16, ja liiketoiminta kasvoi nopeasti. Toimintaa kehitettiin kohti vakituisia työsuhteita, järjestelmällisempää myyntityötä ja uusia asiakkuuksia.

Oma asiakashallintajärjestelmä koko yrityksen käyttöön

Pian omistajanvaihdoksen jälkeen kaikille työpisteille hankittiin tietokoneet ja yritykseen rakennettiin oma lähiverkko palvelimineen.

Lippo Mikola kehitti aiemman ClarisWorksilla toteuttamansa henkilökohtaisen asiakashallintaratkaisun pohjalta uuden, FileMaker-alustalle rakennetun järjestelmän, jota kaikki työntekijät pystyivät käyttämään samanaikaisesti yrityksen sisäverkossa.

Siirtyminen pahvikorteista yhteiseen sähköiseen asiakashallintaan oli 1990-luvun puolivälin pienessä myyntiyrityksessä merkittävä uudistus.

Erityistä oli myös se, että asiakashallintajärjestelmä ja sen tarvitsema tietotekninen ympäristö rakennettiin yrityksen omin voimin ilman erillistä IT-henkilöstöä.

Puhelinmyynti laajenee valtakunnalliseksi

Yhteistyö Oulun Puhelin Oy kanssa antoi kasvulle merkittävää vauhtia. Aluksi myytiin lankapuhelinliittymien vastaajapalvelua kuluttajille. Yhteistyö laajeni pian puhelinluetteloiden näkyvyystuotteisiin, kuten yrityslogoihin ja lisätietoriveihin.

Onnistuneet toimintamallit herättivät kiinnostusta myös muualla Suomessa, ja yhteistyökumppaneiksi tuli muita maakunnallisia Finnet-ryhmän puhelinyhtiöitä.

Pelastushelikopterien varainhankinta alkaa

Syksyllä 1997 käynnistyi yksi yhtiön historian pitkäikäisimmistä ja merkityksellisimmistä liiketoiminnoista: yhteistyö oululaisen pelastushelikopteri Sepen kanssa.

Vuosien mittaan varainhankinta laajeni Medi-Heliin, Ilmariin ja Peteen. Lopulta yhtiö vastasi lähes kaikkien Suomen silloisten pelastushelikopterien tukiyhdistysten tukituotemyynnistä.

Varainhankinnassa yhdistyivät ammattimainen myyntityö ja yhteiskunnallisesti merkityksellisen toiminnan tukeminen. Vuosien aikana puhelinmyyjien työn tuloksena kertyi huomattavia summia suomalaisen pelastushelikopteritoiminnan hyväksi.

Myyntityössä menestyminen edellytti osaamista, oikeaa asennetta, tehokkuutta, laatua ja vastuunkantoa. Nämä periaatteet olivat jo varhain osa yrityksen toimintakulttuuria ja muodostuivat myöhemmin Novian virallisiksi arvoiksi.

Työyhteisön rakentaminen

Liiketoiminnan kasvun rinnalla Norpressissa panostettiin henkilöstön yhteishenkeen ja viihtyvyyteen. Jo 1990-luvulla työntekijöille järjestettiin yhteisiä virkistyspäiviä ja tapahtumia, joissa työtoverit pääsivät tutustumaan toisiinsa myös työajan ulkopuolella.

Yhdessä tekeminen, onnistumisten juhlistaminen ja hyvä työilmapiiri muodostuivat vähitellen tärkeäksi osaksi yrityksen toimintakulttuuria. Tämä loi perustaa henkilöstölähtöiselle johtamiselle, josta tuli myöhemmin yksi Novian kasvuvuosien tunnusmerkeistä.

Toiminnan laajentuminen Kajaaniin

Vuonna 1998 Norpress avasi ensimmäisen sivutoimipaikkansa Kajaaniin, jossa toimintaa jatkettiin muutaman vuoden ajan.

Toimipisteiden välille rakennettiin ISDN-reitittimillä verkkoyhteys, jonka ansiosta Kajaanin ja Oulun työntekijät pystyivät käyttämään samaa asiakashallintajärjestelmää ja yhteistä asiakastietokantaa samanaikaisesti.

Ratkaisu oli tuohon aikaan teknisesti edistyksellinen. Se mahdollisti myyntityön ja asiakastietojen keskitetyn hallinnan eri paikkakunnilla jo kauan ennen nykyisten pilvipalvelujen yleistymistä.

Urheilumarkkinoinnin ensimmäiset askeleet

Perinteisen ilmoitusmyynnin ja puhelinmyynnin rinnalle alkoi 1990-luvun lopulla kehittyä urheilumarkkinoinnin liiketoiminta.

Vuonna 1997 käynnistyi Oulun Tervahiihdon sponsorimyynti, jota jatkettiin useiden vuosien ajan. Yhteistyö Oulun Kärppien kanssa alkoi puolestaan 1990-luvun lopulla kannattajalehden ilmoitusmyynnistä.

Näistä ensimmäisistä toimeksiannoista kasvoi myöhemmin merkittävä urheilumarkkinoinnin liiketoiminta, jonka laajuus oli suurimmillaan miljoonaluokkaa.

Futuron Business Solutions ja ohjelmistokehitys

Vuoteen 2001 mennessä Norpressin omaan käyttöön kehitetty asiakashallintajärjestelmä oli kasvanut jo niin monipuoliseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi, että sen uskottiin soveltuvan erinomaisesti myös muiden aktiivista asiakaskontaktointia harjoittavien yritysten tarpeisiin.

Järjestelmässä nähtiin mahdollisuus kokonaan uuden liiketoiminnan rakentamiseen. Niinpä vuonna 2001 päätettiin perustaa sen kaupallistamista ja jatkokehittämistä varten Norpressista eriytetty ohjelmistoyritys, Futuron Business Solutions Oy. Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi kutsuttiin Teuvo Karppinen.

Futuronin ensimmäisiin asiakkaisiin kuuluivat Forum24-lehti ja Fonecta Media, joille toimitettiin ilmoitusmyynnin asiakashallinta- ja tilaus-toimitusjärjestelmät. Ratkaisut kattoivat koko ilmoitusmyynnin prosessin asiakastietojen hallinnasta tilausten käsittelyyn ja toimitusten seurantaan sekä ilmoitusten laskutukseen ja myyntireskontraan.

Näin alun perin yhden myyntipäällikön työn tehostamiseksi vuonna 1994 kehitetystä asiakashallintaratkaisusta oli kasvanut kaupallinen ohjelmistotuote, jolla palveltiin myös muita yrityksiä.

Vuonna 2002 Norpress muutti Oulussa Torikatu 22.

2004–2011 | Novia Finland Oy kasvun vuodet

2000-luvulla yhtiö kasvoi yhdeksi suomalaisen telemarkkinointialan merkittävistä toimijoista.

Toiminta laajeni, henkilöstömäärä kasvoi ja asiakkuudet monipuolistuivat. Perinteisen lehti-ilmoitusmyynnin ja varainhankinnan rinnalle nousivat erityisesti teleoperaattorien liittymämyynti, vakuutusmyynti ja erilaiset yritysasiakkaille suunnatut myyntipalvelut.

Vuonna 2006 yhtiö muutti Oulussa Isokatu 56, jossa sen pääkonttori sijaitsi toiminnan loppuvaiheisiin saakka. Vuonna 2007 yhtiö sai nimekseen Novia Finland Oy. Kasvuvuosina toimintaa laajennettiin myös Helsinkiin.

Novian arvot – V-A-L-O-T

Novian toimintakulttuuri ei syntynyt yhtenä päätöksenä eikä yhdessä vuodessa.

Jo yrityksen alkuvuosina korostuivat ahkeruus, hyvä asenne, ammattitaito, vastuunkanto ja yhdessä onnistuminen. Näitä periaatteita oli noudatettu käytännön työssä jo pitkään ennen niiden kirjaamista.

Noin vuonna 2006 yhteiset toimintaperiaatteet kiteytettiin viideksi arvoksi, jotka tunnettiin nimellä V-A-L-O-T:

Vastuu – Asenne – Laatu – Osaaminen – Teho.

Arvot kirjattiin yhteisiksi toimintaperiaatteiksi ja asetettiin näkyvästi esille yhtiön toimitiloihin koko henkilöstön nähtäville. Niistä keskusteltiin säännöllisesti henkilöstön kanssa, ja niiden merkitystä korostettiin johtamisessa, valmennuksessa ja päivittäisessä työssä. Näin arvoista muodostui tärkeä osa Novian toimintakulttuuria.

Vastuu tarkoitti lupausten pitämistä, työn tekemistä tunnollisesti ja välittämistä työtovereista sekä asiakkaista. Asenne näkyi ratkaisukeskeisyytenä, myönteisyytenä ja haluna onnistua. Laatu merkitsi ammattimaista työnjälkeä ja asiakkaiden odotusten täyttämistä. Osaaminen perustui jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. Teho tarkoitti määrätietoista, tavoitteellista ja aikaansaavaa tekemistä.

Novian tavoitteena oli rakentaa työyhteisö, jossa tuloksellinen myyntityö, henkilöstön hyvinvointi ja ammatillinen kehittyminen tukisivat toisiaan.

Arvojen määrätietoinen vaaliminen oli yksi Novian menestysvuosien tärkeistä kulmakivistä.

Urheilumarkkinointi ja Oulun Kärpät

Kasvuvuosinaan Novia laajensi toimintaansa voimakkaasti myös urheilumarkkinointiin. Yhtiö rakensi huomattavan valikoiman urheilu- ja tapahtumaympäristöihin sijoittuvia mainospaikkoja sekä yritysasiakkaille suunnattuja tapahtumapalveluja.

Lähes 20 vuotta jatkunut yhteistyö Oulun Kärppien kanssa alkoi kannattajalehden ilmoitusmyynnistä ja kasvoi vuosien mittaan miljoonaluokan liiketoiminnaksi.

Novia hankki Kärpiltä jälleenmyytäväksi muun muassa jäähallin mainospaikkoja, peliasumainontaa, Kärppä-klubin ravintolapöytiä ja yritysaitioita. Yhteistyön laajuudesta kertoo, että eräällä kaudella Novia osti koko Oulun jäähallin L-katsomon istumapaikat jälleenmyytäväksi kausikorttiasiakkaille sekä yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksiin.

Urheilumarkkinoinnin liiketoiminta ulottui kuitenkin paljon Kärppiä laajemmalle. Novian jälleenmyyntivalikoimaan kuuluivat parhaimmillaan lähes kaikki Ouluhallin mainospaikat, OLS mainosnäkyvyyttä, valtaosa Iso-Syötteen laskettelurinteiden mainospaikoista sekä Äimäraution raviradan mainospaikkoja.

Novia oli mukana myös oululaisen jalkapallon kehittämisessä osallistumalla AC Oulun yhtiöittämiseen perustajaosakkaana sen ensimmäisessä osakeannissa.

Urheilun tukeminen näkyi lisäksi yksittäisten urheilijoiden sponsorointina. Yksi merkittävimmistä kohteista oli tuolloin lupaava formulakuljettaja Jessa Anttila, jonka kilpailu-uraa Novia tuki vahvasti.

Urheilumarkkinointi oli osoitus Novian kyvystä hyödyntää myyntiorganisaationsa osaamista uusilla liiketoiminta-alueilla. Perinteisen toimeksiantomyynnin rinnalle oli syntynyt liiketoimintamalli, jossa yhtiö hankki merkittäviä tuotekokonaisuuksia omalla riskillään ja vastasi niiden kaupallisesta hyödyntämisestä.

Suomen parhaat työpaikat ja kansainväliset palkinnot

Novian kasvuvuosina menestystä mitattiin muullakin kuin liikevaihdolla.

Yhtiö sijoittui viitenä peräkkäisenä vuonna Suomen parhaiden työpaikkojen kymmenen kärkeen. Parhaimmillaan Novia saavutti viidennen sijan vuonna 2012. Yhtiö sijoittui useina vuosina myös Euroopan 50 parhaan työpaikan joukkoon.

Saavutukset olivat erityisen merkittäviä toimialalla, jota ei perinteisesti tunnettu työelämän laadun edelläkävijänä.

Sijoitukset kertoivat työyhteisöstä, jossa henkilöstön kokemuksella, johtamisella ja yhteisellä toimintakulttuurilla oli keskeinen merkitys. Vuosien aikana rakennettu työpaikkakulttuuri oli kasvanut yhdeksi Novian tärkeimmistä vahvuuksista.

Marraskuussa 2010 Novia saavutti yhden historiansa merkittävimmistä kansainvälisistä tunnustuksista voittamalla ContactCenterWorldin järjestämän telemarkkinointitoimialan kilpailun maailmanmestaruuden Las Vegasissa.

Vuonna 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry myönsi Novia Finland Oy Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon tunnustuksena yrityksen toiminnasta ja saavutuksista.

Yhtiön kehitystyö ja yrittäjyys saivat vuosien varrella myös henkilökohtaisia tunnustuksia. Vuonna 1996 Oulun yliopisto palkitsi Lippo Mikolan ja Seppo Mustosen Vuoden Nuori Yrittäjä -stipendillä. Vuonna 2007 Lippo palkittiin Oulun Yrittäjät ry ja Nordea Pankin Vuoden Nuorena Yrittäjänä ja vuonna 2012 Suomen Nuorkauppakamarit ry Vuoden Nuorena Menestyjänä.

Vuosi 2011 muodostui yhtiön historian suurimmaksi liikevaihdolla mitattuna. Liikevaihto nousi noin 7,5 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä oli parhaimmillaan noin 320 koko- ja osa-aikaista työntekijää.

Pienestä oululaisesta lehtikustantajasta oli kasvanut valtakunnallisesti toimiva ja kansainvälisesti palkittu myyntiorganisaatio.

2012–2013 | Liiketoiminnan murros ja johdon virheet

Vuosi 2012 alkoi Novialla jo muuttuneessa markkinatilanteessa. Matkapuhelinliittymien myynnissä työskenteli vielä alkuvuodesta yli 200 koko- ja osa-aikaista myyjää, ja yhtiö avasi helmikuussa uuden toimipisteen Kuopioon.

Keväällä toimintaympäristö muuttui kuitenkin dramaattisesti.

Soneran päätös lopettaa Novian matkapuhelinliittymien myyntitoimeksianto vei suuren osan yhtiön liikevaihdosta. Samaan aikaan päättyi merkittävä vakuutusmyyntiyhteistyö ACE Insurancen kanssa. Vuoden lopulla myös pelastushelikopterien tukiyhdistysten varainhankinta päättyi, kun lääkärihelikopteritoiminta oli siirtynyt valtakunnallisen FinnHEMS Oy vastuulle ja valtion rahoittamaksi.

Vuoden 2012 loppuun mennessä Novia oli menettänyt noin kaksi kolmasosaa aiemmasta liiketoiminnastaan.

Vuoden 2012 liikevaihto jäi 3,39 miljoonaan euroon ja tilikauden tappio nousi 2,03 miljoonaan euroon.

Liian myöhään tehdyt päätökset – johdon vastuu kriisistä

Vuoden 2012 taloudellinen romahdus ei ollut yksinomaan menetettyjen asiakkuuksien seurausta. Merkittävä osa tappioista johtui siitä, ettei yhtiön toimintaa sopeutettu muuttuneeseen tilanteeseen riittävän nopeasti.

Liiketoiminnan muutoksesta oli nähtävissä merkkejä jo vuoden 2011 aikana. Niihin ei kuitenkaan varauduttu ajoissa. Yhtiössä luotettiin liikaa siihen, että menetettyjen toimeksiantojen tilalle saataisiin nopeasti uusia asiakkuuksia ja että suuri myyntiorganisaatio voitaisiin säilyttää lähes entisessä laajuudessaan.

Keskeinen virhearvio liittyi henkilöstöön. Novialla oli rakennettu vuosien ajan vahvaa työyhteisöä, ja työpaikoista haluttiin pitää kiinni mahdollisimman pitkään. Hyvä tarkoitus johti kuitenkin huonoihin päätöksiin. Kun työmäärä väheni olennaisesti, kaikille työntekijöille ei enää ollut riittävästi mielekästä ja tuloksellista tekemistä.

Tilanne oli henkilöstölle epäoikeudenmukainen. Työntekijöiltä odotettiin edelleen normaalia suoriutumista ja tuloksia, vaikka edellytykset niiden saavuttamiseen olivat olennaisesti heikentyneet. Epävarmuus ja riittämätön työmäärä kuormittivat työyhteisöä tavalla, jota olisi pitänyt välttää.

Vastuu liian hitaasta reagoinnista ja viivästyneistä sopeutuspäätöksistä oli viime kädessä yhtiön toimitusjohtajalla. Henkilöstön suojeleminen ja usko uusien asiakkuuksien saamiseen ohjasivat päätöksentekoa liikaa tilanteessa, jossa olisi pitänyt asettaa yrityksen taloudellisten toimintaedellytysten turvaaminen etusijalle.

Sopeutustoimet käynnistettiin lopulta aivan liian myöhään. Viivyttely kasvatti tappioita ja heikensi yhtiön taloudellista asemaa ratkaisevasti. Aikaisempi ja määrätietoisempi reagointi olisi voinut pienentää tappioita merkittävästi ja mahdollisesti muuttaa koko yhtiön myöhempää kehitystä.

Vuonna 2013 liiketoiminta saatiin jälleen voitolliseksi, mutta vuoden 2012 poikkeuksellisen suuri tappio oli jo heikentänyt yhtiön taloudellista asemaa niin voimakkaasti, että vuonna 2014 Novia joutui hakeutumaan yrityssaneeraukseen.

2014–2022 | Jälleenrakentaminen ja pitkäaikaiset asiakkuudet

Vuonna 2014 käynnistynyt yhteistyö pelastushelikopteri Aslakin kanssa muodostui Novialle merkittäväksi uudeksi mahdollisuudeksi.

Aslakin varainhankinnassa voitiin hyödyntää vuosikymmenten aikana kertynyttä osaamista ja aiempien pelastushelikopterikampanjoiden kokemuksia. Erityisen merkittäväksi osoittautui mahdollisuus hyödyntää aiempaa Medi-Helin tukijakuntaa Aslakin tukituotemyynnissä.

Toiminta kasvoi nopeasti, ja parhaimmillaan Aslakin varainhankinnan vuosittainen myynti ylitti kaksi miljoonaa euroa.

Yhteistyö auttoi turvaamaan sekä Aslakin pelastustoiminnan rahoitusta että Novian liiketoiminnan jatkuvuutta.

Samalla Novia rakensi liiketoimintaansa yhä monipuolisemman asiakaskunnan varaan.

Yhtiö toteutti yritysmyynnin ajanvarausta, asiakashankintaa ja erilaisia myyntikampanjoita niin pienille paikallisille yrityksille kuin valtakunnallisille toimijoille ja pörssiyhtiöille.

Useat jääkiekon pääsarjatason joukkueet olivat Novian asiakkaita urheilumarkkinoinnin kumppanuusmyyntiin liittyvien yritystapaamisten buukkauksessa. Lisäksi yhtiö toteutti monipuolisia asiakashankinnan ja myynnin toimeksiantoja eri toimialoilla.

Valokuituliittymien myynnistä ja asiakashankinnasta muodostui yksi yhtiön myöhempien vuosien tärkeistä palvelualueista.

Ensimmäinen yrityssaneeraus merkitsi pitkää taloudellisen jälleenrakentamisen vaihetta. Seitsemänvuotisen ohjelman aikana yrityksen oli sovitettava yhteen päivittäinen liiketoiminta, asiakkaiden palveleminen, henkilöstön työllistäminen ja saneerausohjelman velvoitteet.

Novia vei saneerausohjelman loppuun. Se oli merkittävä saavutus vaikean taloudellisen lähtötilanteen jälkeen ja osoitus yrityksen kyvystä jatkaa toimintaansa suurtenkin vastoinkäymisten keskellä.

2023–2026 | Tekoäly, Myyntireaktori ja konkurssihakemus

Vuonna 2023 Novian talous ajautui jälleen vaikeuksiin. Liikevaihto oli noin 872 000 euroa ja tilikauden tappio noin 142 000 euroa.

Yhtiö jatkoi toimintansa sopeuttamista ja haki uusia kasvumahdollisuuksia perinteisen telemarkkinoinnin rinnalle.

Vuonna 2024 Novia hakeutui toistamiseen yrityssaneeraukseen. Liiketoimintaa jatkettiin ja uusia palveluja kehitettiin, mutta taloudellinen liikkumavara oli käynyt vähäiseksi.

Viimeisinä vuosinaan Novia panosti erityisesti yritysasiakkaiden ajanvaraukseen, jäsenhankintaan, valokuitupalvelujen myyntiin sekä tekoälypohjaisten asiakashankintaratkaisujen kehittämiseen.

Myyntireaktori – uusi teknologinen kehitysaskel

Yhtiön viimeisiin merkittäviin kehityshankkeisiin kuului Myyntireaktori, jossa yhdistettiin vuosikymmenten myyntikokemus nykyaikaiseen ohjelmistoteknologiaan ja tekoälyyn.

Myyntireaktorin kehittäminen jatkoi tavallaan jo vuonna 1994 alkanutta teknologista kehityskaarta. Silloin ensimmäinen oma kannettava tietokone mahdollisti pahvisten asiakaskorttien korvaamisen sähköisellä asiakashallinnalla. Kolme vuosikymmentä myöhemmin tekoälyn avulla pyrittiin jälleen uudistamaan myyntityön toimintatapoja.

Teknologia oli muuttunut perusteellisesti, mutta tavoite oli edelleen sama: auttaa myyjiä onnistumaan työssään paremmin.

Myyntireaktori edusti pyrkimystä rakentaa perinteisen telemarkkinoinnin rinnalle uuden sukupolven myyntipalveluja.

Konkurssihakemus lokakuussa 2026

Pitkään jatkuneista taloudellisista vaikeuksista huolimatta Novia jatkoi toimintansa uudistamista ja asiakastyötä vielä syksyllä 2026. Myynti kehittyi myönteisesti, uusia toimeksiantoja käynnistettiin ja tekoälypohjaisen Myyntireaktorin kehittäminen eteni.

Yhtiön taloudellista tilannetta ei kuitenkaan enää onnistuttu vakauttamaan. Aiemmilta vuosilta kertynyt velkataakka, rajallinen maksuvalmius ja uudet taloudelliset vastuut muodostivat kokonaisuuden, josta liiketoiminnan myönteinen kehitys ei enää riittänyt selviytymään.

Novia Finland Oy jätti oman konkurssihakemuksensa Oulun käräjäoikeudelle 15. lokakuuta 2026.

Konkurssihakemukseen päätyminen oli raskas päätös lähes 40 vuotta toimineelle yritykselle. Se ei kuitenkaan poista vuosikymmenten aikana tehtyä työtä, saavutettuja onnistumisia eikä sitä merkitystä, joka Novialla oli työntekijöilleen, asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Novian merkitys työntekijöille ja asiakkaille

Novian historiaa voi tarkastella liikevaihdon, henkilöstömäärien, asiakkuuksien ja saavutusten kautta. Mutta numerot kertovat vain osan tarinasta.

Vuosikymmenten aikana Novia tarjosi työtä, toimeentuloa ja työelämän kokemusta suurelle joukolle ihmisiä. Monelle Novia oli ensimmäinen työpaikka, toisille vuosien tai jopa vuosikymmenten mittainen työura.

Novialla opittiin myymään, kohtaamaan ihmisiä, käsittelemään pettymyksiä, onnistumaan ja kantamaan vastuuta.

Monet Novialla työuransa aloittaneet ovat sittemmin edenneet esihenkilöiksi, johtajiksi ja yrittäjiksi eri puolille Suomea.

Työyhteisön merkitys ei rajoittunut työpäiviin tai myyntituloksiin. Vuosien varrella syntyi ystävyyssuhteita, yhteisiä muistoja ja kokemuksia, jotka kulkevat mukana vielä kauan työpaikan vaihtumisen jälkeen.

Asiakkaillemme pyrimme olemaan kumppani, joka ei vain myynyt palveluja, vaan otti vastuuta tuloksista. Parhaat yhteistyösuhteet kestivät vuosikymmeniä.

Matkan varrelle mahtui hienoja onnistumisia, vaikeita päätöksiä, ystävyyssuhteita ja yhteisiä kokemuksia, joita ei voi mitata rahassa.

Kiitos yhteisistä vuosista

Neljä vuosikymmentä on pitkä aika yritykselle. Siihen mahtuu monta erilaista maailmaa.

Kun yritys perustettiin vuonna 1986, ei ollut internetiä nykyisessä muodossaan, älypuhelimia eikä tekoälyä. Puhelin oli ennen kaikkea väline ihmisten väliseen keskusteluun.

Kun Novian lähes neljän vuosikymmenen mittainen toiminta tuli vuonna 2026 ratkaisevaan käännekohtaan, tekoäly pystyi jo käymään samoja asiakaskeskusteluja, joita varten yhtiö oli vuosikymmenten aikana kouluttanut tuhansia myyjiä.

Maailma muuttui, ja Novia etsi siinä omaa tietään – toisinaan edelläkävijänä, toisinaan muutosten haastamana, mutta aina yrittäen.

Kaikesta huolimatta Novian historia on ennen kaikkea tarina yrittämisestä.

Uskalluksesta aloittaa, halusta kasvaa, kyvystä onnistua ja sitkeydestä jatkaa myös silloin, kun olosuhteet muuttuvat vaikeiksi.

Novian kasvuvuosina toimintamme perustaksi määriteltiin viisi arvoa: vastuu, asenne, laatu, osaaminen ja teho.

Ne olivat tavoitteita, joiden mukaisesti halusimme toimia. Emme aina onnistuneet kaikessa, mutta parhaimmillaan nämä arvot näkyivät siinä, miten kohtelimme toisiamme, palvelimme asiakkaitamme ja rakensimme yhdessä jotakin suurempaa.

Yrityksen toiminta voi päättyä, mutta sen aikana syntyneet kokemukset, osaaminen ja ihmissuhteet eivät katoa.

Kiitos jokaiselle novialaiselle, asiakkaalle ja yhteistyökumppanille, joka on ollut osa tätä matkaa.

Yhdessä teimme Novian tarinan.

Lippo Mikola
Yrittäjä ja toimitusjohtaja 1995–2026

Novia Finland Oy · 1986–2026