Novia Finland Oy - Myy Paremmin
Novialla palvelemme asiakkaitamme vankalla kokemuksella, ottamalla jatkuvasti käyttöön innovatiivisia ratkaisuja ja yhdistelemällä sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa. Myynnin tehostaminen, asiakashankinta, asiakaspalveluratkaisut ja moderni telemarkkinointi ovat meidän ydinosaamistamme. Tuotamme palveluitamme sekä perinteisen telemarkkinoinnin keinoin että yhdistämällä niitä digitaalisen markkinoinnin keinoihin.
Olemme toimineet jo vuodesta 1986, mikä tekee meistä yhden pisimpään call center -alalla toimineista yrityksistä Suomessa. Olemme voittaneet toimialan maailmanmestaruuden vuonna 2010 ja lisäksi meidät on noteerattu Suomen parhaimpien työpaikkojen TOP 10-listalla useana vuonna peräkkäin (GPTW). Työllistämme yli 30 ammattilaista Oulussa ja palvelemme suomalaisia sekä kansainvälisiä asiakkaita. Jatkossakin aiomme jatkaa hyvän työyhteisön vaalimista ja haluamme tarjota työntekijöillemme kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia.
Avoimet työpaikat
Haetaan yritysmyyjää; varainhankinta, ilmoitusmyynti, buukkaus
Avoin työpaikka Etsimme motivoitunutta ja loistavia myyntitaitoja omaavaa tyyppiä liittymään yritysmyyntiimme. Tässä roolissa…
Avoimia työpaikkoja opiskelijoille
Novia Finland Oy on palkittu useana vuonna yhtenä Suomen parhaista työpaikoista ja olemme…
Uusimmat kirjoitukset
Työsuhteen ensimmäiset päivät Novialla
Uuteen työhön Uusi työpaikka, uudet mahdollisuudet, uudet tuulet. Joillekkin Novia on ensimmäinen työpaikka, joillakin on taustalla jo useampia muita työsuhteita…
Etätyö on Novialla arkipäivää
Etätyö: uhka vai mahdollisuus? Etätyö on puskenut itsensä tutuksi ja puhutuksi termiksi ympäri maailman. Koronan vaikutusta tähän ei ihan heppoisin…
Novia ja Vastuullinen kesäduuni -kampanja
Miten Vastuullinen kesäduuni -kampanjan periaatteet Novialla näkyvät? Olemme olleet useana vuotena mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa sitoutuen tarjoamaan kesätyöntekijöillemme parhaan mahdollisen…
Töitä, opiskelua ja frisbeegolffia
Meillä Novialla on töissä monenlaisia ja monenikäisiä persoonia eri taustoilla ja eri elämäntilanteilla. Tällä kertaa tutustumme Novian yritysmyyntipuolen nuoremman polven…