Novian arvot

Novian V-A-L-O-T eli viisi arvoa, jotka ohjaavat jokapäiväistä tekemistämme

Vastuu on luotettavuutta ja tunnollisuutta, rehtiä toimintaa kaikkia kohtaan. Rohkeutta tarttua haasteisiin, kykyä hoitaa asiat kunnolla alusta loppuun saakka. Se on sitä, että on sanojensa mittainen. Vastuu on välittämistä.

Asenne on onnistumisen iloa ja tekemisen meininkiä. Se on positiivisella otteella menemistä läpi harmaimmankin kiven, tahdonvoimaa. Se on sitä, että ei vatvo ongelmia, vaan ratkaisee ne. Asenne on voittajafiilistä.

Laatu on huolellisuutta ja säntillisyyttä, halua tehdä asiat kerralla oikein. Priimaa työnjälkeä, josta voi olla rohkeasti ylpeä. Se on sujuvia prosesseja ja tavanomaista parempaa lopputulosta. Laatu on lisäarvoa.

Osaaminen on oivaltamista ja pelisilmää, palasten loksauttamista kohdilleen. Se on hyviä hoksottimia ja halua kehittyä koko ajan paremmaksi. Virheidenkin tekemistä ja niistä opiksi ottamista. Osaaminen on ammattitaitoa.

Teho on keskittymistä ja toimeliaisuutta, kykyä erottaa olennainen epäolennaisesta. Energian suuntaamista oikeisiin asioihin, usean kärpäsen iskemistä yhdellä iskulla. Se on sitä, että ryhtyy tuumasta toimeen. Teho on ahkeruutta.

 

Ota yhteyttä


Asiakkaidemme parhaaksi

Kokemuksemme ja ammattitaitomme yhdistettynä voittaja-asenteeseemme takaavat laadukkaan työn jäljen.


Työyhteisöä arvostaen

Yhteinen vastuu menestymisestä luo työhömme kulttuurin, jossa välitämme toisistamme ja onnistumme yhdessä.


Tulevaisuutta ohjaten

Arvot tukevat tulevaisuuden tavoitteitamme ja ohjaavat meitä kehittämään toimintaa yhä paremmaksi.