fbpx

Myyntiä missä tahansa

Vielä vuonna 2019 Novialla uskottiin, että parhaat tulokset vaativat toimistolla työskentelemistä. Uskoimme, että vain toimistolla työskentely luo edellytykset Novialaiselle yrityskulttuurille. Eihän päivittäistä sparrailua ja hengenkohotusta voi muuten hoitaa. Eihän?

Korona saapui Suomeen keväällä 2020 ja aiheutti sen, että toimistolta oli vetäydyttävä pakon edessä etätöihin. Tämä oli organisaatiolle, jossa oltiin tehty lähinnä satunnaisia etäpäiviä iso muutos ja kulttuuri laitettiin kovaan painetestiin. Mentiin klassisesti nollasta sataan kahdessa päivässä.

Novian kannalta korona on antanut tärkeitä oppeja. Etätyöntekijät ovat osoittaneet, että puhelimitse toteutettava myynti ei katso paikkaa, vaan kotikonttoreilla saadaan aikaan tulosta siinä missä toimistollakin. 

Opettelemista etätyön mahdollistamisessa on ollut erityisesti siinä, miten Novialainen kulttuuri, yhdessä onnistumisista nauttiminen ja tiimin kanssa sparrailu saadaan toimimaan yhteyksien yli. Videopalaverit, whatsapp ryhmät ja videopuhelut ovatkin laulaneetkin nyt vuoden hoosiannaa ja olipa henkilö sitten kotona tai konttorilla, yhteisöllisyydeltä ja huonolta huumorilta ei voi välttyä

Nykyään etätyömahdollisuus on tärkeä osa Novian rekrytointia. Etätyö mahdollistaa sen, että voimme ottaa töihin huipputekijöitä ympäri Suomea, katsomatta paikkakuntaa.

Jututimme Novian iltatiimissä työskentelevä Jyri Hettaa, joka aloitti Novialla viime vuonna kokonaan etänä ja on onnistunut tekemään huippua tulosta.

Jyri Hetta
Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kerro hieman itsestäsi.

Jyri Hetta 23v, kirjallisuuden opiskelija. Asun Oulussa, mutta olen kotoisin Lapin Vuotsolta.

Miten ja miksi päädyit Novialle?

Elämässä tuli sellainen hetki että tarvitsin työpaikkaa. Etsin ja tutkin netistä erilaisia vaihtoehtoja. Novia valikoitui koska se sopii opiskelijoille ja työt voi suorittaa kotoa etänä. Hienoa on se, että pääsen oikeasti olemaan osa ihmishenkien pelastamista oman kotiseudun alueella Aslakin varainhankinnan kautta.

Parasta Novialla? 

Ymmärtäväiset ihmiset, joustavat työajat ja motivoiva palkka.

Mitä olet oppinut Novialla?

Olen oppinut tulemaan erilaisten ihmisten kanssa juttuun ja puhumaan paremmin. Olen myös oppinut lukemaan ihmisiä paremmin ja improvisoimaan, koska jokainen asiakas on erilainen ja pitää edetä sen mukaan. 

Mistä pidät eniten omassa työssäsi?

Pääsee juttelemaan monenlaisten ihmisten kanssa ja kuuntelemaan asiakkaiden omia kokemuksia ja tarinoita. Lisäksi koen, että työstäni on ollut hyötyä myös opiskelussa. Opiskelen kirjallisuutta ja olen oppinut kommunikoimaan paremmin erilaisissa tilanteissa työni kautta.