Tutkinto työn ohessa – onnistuu Novialla!

Huippumyyjä tarvitsee käytännön työn tueksi teoriaa – tutkinto työn ohessa onnistuu Novialla

Uudelta novialaiselta ei edellytetä myyntiteknisiä taitoja, vaan me luotamme siihen, että oppimishaluinen henkilö kehittyy ensimmäisestä työpäivästä alkaen kohti huippumyyjää. Me perehdytämme aina uuden myyjän työhönsä sekä myyntityön koukeroihin. Joko tutustuit uuden myyjän perehdytyskäytäntöihimme?

Myyntitaidot ovat yhdistelmä esiintymistaitoa, myyntitekniikkaa, neuvottelukykyä, ihmistuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Oppiakseen hyväksi myyjäksi, pitää

  1. aluksi perehtyä myyntityön teorioihin
  2. sen jälkeen harjoitella uusia taitoja
  3. sitten sisäistää uudet taidot tekemällä käytännön myyntityötä
  4. myöhemmin päivittää taitoja kertaamalla myyntitekniikoita, pyytämällä esimieheltä palautetta ja tarkkailemalla itse omaa myyntityyliään.

Opiskelu työn ohessa antaa uusia näkökulmia

Vaikka tekemällä oppii myyntitaitoja parhaiten, ovat monet novialaiset halunneet ottaa myös teoreettisemman näkökulman käyttöön myyntiuransa varrella. Meillä on mahdollista suorittaa tutkinto työn ohessa, esimerkiksi myynnin ammattitutkinto, sillä siitä on todettu olevan hyötyä sekä yksittäisen myyjän, että koko yrityksen kannalta. Myynnin ammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona, jossa on melko vähän varsinaisia koulupäiviä ja oppiminen tapahtuu suurimmaksi osaksi työpaikalla. Koululla järjestetyt lähiopetuspäivät antavat asioille perspektiiviä, uusia näkökulmia ja auttavat jäsentämään oman työnkuvan eri osa-alueita.

Tällä hetkellä myyntineuvottelija ja vastuumyyjä Tiia Heiskanen suorittaa myynnin ammattitutkintoa ja tutkinnon pitäisi olla valmis ensi syksynä. Tiian mielestä opiskelu on ollut oman työn ja kehittymisen kannalta erittäin hyödyllistä.

Miksi alunperin kiinnostuit tutkinnon suorittamisesta?

Halusin täydentää aikaisempaa tutkintoani (merkonomi) ja saada ammattitutkinnon. Esimieheni Jani myös kannusti aloittamaan opiskelun.

Milloin aloitit opiskelun?

Viime keväänä, kun olin ollut Novialla noin 1,5 vuotta, laitettiin asia vireille ja syksyllä alkoi varsinainen opiskelu ja ensimmäiset lähiopetuspäivät.

Minkälaisia lähiopetuspäivät ovat olleet?

Erittäin tietopitoisia. On tullut paljon asiaa, jota voi hyödyntää omassa työssä esim. vuorovaikutustaitoja on opeteltu. Samoilla luennoilla on ollut mukana myös yrittäjätutkinnon suorittajia, joten on ollut hyvin erilaisista ympäristöistä porukkaa ja se on antanut tosi paljon erilaisia näkökulmia.

Mitä uutta olet oppinut?

Olen oppinut uutta muun muassa markkinoinnista, some-markkinoinnista, johtamisesta ja vuorovaikutustaidoista. Kun on ensin 1,5 vuotta tehnyt töitä ja sitten pitänyt laittaa paperille, että mitä sitä oikeastaan tekeekään, niin siinä olen oppinut katsomaan omaa työtä tavallaan uudesta näkökulmasta.

Miten opiskelu on vaikuttanut työhösi / osaamisen kehittymiseen?

Vastuumyyjäroolin kannalta ainakin olen tiimin vetämiseen, kannustamiseen ja tsemppaamiseen oppinut suhtautumuaan eri tavalla. Myynti- ja buukkauspuheluissa olen oppinut ottamaan rennommin ja olemaan hätäilemättä.

Myynnin ammattitutkinnossa on kaikille yhteisiä osa-alueita 1) myyntiin valmistautuminen ja 2) myynnin toteuttaminen, jotka ovat minulle työn kautta tuttuja asioita ja useamman vuoden ajalta. Oma valinnainen opintojen osa-alue on minulla markkinointisuunnitelman toteuttaminen ja siitä varmaankin saan irti paljon uutta.

Mikä on ollut parasta?

Se, että saa kehittää itseään. Työpaikalta on tullut tosi hyvin tukea ja muutkin ovat kiinnostuneet tutkinnon suorittamisesta. Hienoa, että firma antaa tällaisen mahdollisuuden. Muuten en olisi varmasti koulunpenkille innostunut lähtemään.

Suositteletko muille?

Tottakai, suosittelen lämpimästi nykyisille ja tuleville novialaisille!

Sitten vain tuumasta toimeen ja hakemaan Novialle töihin.

Katso avoimet työpaikat Täytä työhakemus

Liity rekrytoinnin uutiskirjelistalle