Aleksi on saanut hyvän alun työelämään Novialla

 

Novialla on töissä ihmisiä monessa uran vaiheessa. Joillekin Novia toimii ensimmäisenä työpaikkana, kun taas jotkut ovat kerenneet olla työelämässä jo vuosia ja hakevat vaihtelua sekä uusia taitoja Novialta. Novian arvomaailmassa on keskeistä, että olipa ihminen missä vaiheessa uraansa tahansa, Novialla opitaan uusia taitoja tai kehitetään osaamista entistäkin kovemmaksi. Oppiminen tapahtuu mm. perehdytyskoulutuksessa, jatkuvalla valmentamisella, vaihtelevilla projekteilla ja työkavereiden opastuksella.

Tällä kertaa työntekijäesittelyssä jututimme Aleksia. Harva on seppä syntyessään, toisin kuin Aleksi (Seppä). Aleksi aloitti Novialla 2018 keväällä lukion jälkeen ja on tehnyt töitä mm. Pelastushelikopteri Aslakin yritysmyynnissä, Kauppakamareiden mediamyynnissä ja erilaisissa buukkaustoimeksiannoissa. Aleksi on palkittu Novia-urallaan kahdesti: vuonna 2018 vuoden tulokkaana ja vuonna 2019 vuoden myyjänä.

Miten päädyit töihin Novialle?

Pari sukulaista oli täällä hommissa. He kehuivat Noviaa työpaikkana ja kertoivat, että täällä olisi töitä tarjolla. Hain ja tulin valituksi.

Minkälaisia asioita olet oppinut Novialla?

Ainakin tässä työssä on oppinut toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Täällä on muutenkin oppinut jatkuvaa itsensä kehittämistä ja oman työn analysointia. Totta kai erilaisia myyntitaitoja ja tekniikoita täällä on oppinut, ihan jo työn sisällön puolesta. Myös tiimityöskentelytaidot on kehittyneet, koska vaikka varsinainen myyntityö tehdään aina yksin niin muuten tehdään tosi tiiviisti töitä yhdessä. Olen myös oppinut käsittelemään vastoinkäymisiä. Siitä on ollut erityistä hyötyä silloin, kun päivä on lähtenyt heikosti liikkeelle, niin on saanut kuitenkin käännettyä päivän loppujen lopuksi onnistuneeksi. Pakostakin täällä oppii myös kärsivällisyyttä. 

Koetko, että olet oppinut uusia taitoja Novialla?

Kyllä. Myyntityössä oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja sosiaalisia taitoja. Olen oppinut kuuntelemaan minkälaisen ihmisen kanssa keskustelen ja mukauttamaan omaa tyyliäni asiakkaan mukaan. Myyntitaitojahan pystyy soveltamaan elämässä vaikka missä, eikä parisuhde ole ainakaan huonoin paikka käyttää näitä taitoja!

Kuvaile sinun tavallista työpäivää

Päivä alkaa kahdeksalta ja alan yleensä aamupalaverin jälkeen tekemään pelastushelikopteri Aslakin yritysmyyntiä. Aamun ekalla tauolla pelataan jätkien kanssa änäriä. Ensimmäisen tauon jälkeen vaihdan projektin yleensä Oulun Kauppakamarin vuosikirjan ilmoitusmyyntiin. Ruokatauolla syön nopeasti, että pääsen pelaamaan änäriä. Iltapäivällä saatan jatkaa esimerkiksi kauppakamarin projektin parissa tai vaihtaa kolmanteen projektiin. Iltapäivän tauolla pelataan porukalla änäriä. Vähän oman tuloksen tai muun mukaan sitten tehdään toimenpiteitä viimeiselle pätkälle. Saatan esimerkiksi tehdä Attraction Boost kamppiksia tai soitan soittopyynnöt läpi. Lisäksi pitkin päivää hoidan eri päämiehille asiakaspalvelu- ja vaihdepuheluita.

Onko joku projekti ollut erityisen mieluinen?

Olen tykännyt tehdä Opinsysin projektia, jossa sovitaan tapaamisia vähän erilaiseen päättäjäkohderyhmään. Se on tuonut mukavaa vaihtelua. Buukkaaminen tuntuu muutenkin kaikista eniten omalta jutulta.

Olet tottunut tekemään hyviä myyntituloksia. Minkälaisia vinkkejä antaisit aloittelevalle Novialaiselle?

Ei saa lannistua vaikka välillä olisi vähän haasteita. Silloin pitää vain luottaa omiin taitoihin ja tekemiseen. Meillä on myös kiva, kun aina voi kysyä apua. Jos homma ei toimi niin esimiesten juttusille ihan vain katkaisemaan kierre tai harjoittelemaan tekniikoita. Tämä työ on semmosta, missä kehittyy koko ajan paremmaksi.

Mikä on parasta Novialla?

Työporukka ja hyvä ilmapiiri. Joka päivä on mukava tulla töihin koska aina lentää hyvää (tai huonoa) läppää ja kaikki kannustaa toisiaan. Ihmisillä on hyvä huumorintaju ja nauru tarttuu.

 

Voit tutustua myös muihin Novialaisiin täältä!