Novialla osa-aikatyöskentely onnistuu
Meillä Novialla on monia erilaisia työskentelymahdollisuuksia. Iso osa novialaisista työskentelee kokopäiväisesti ja päiväsaikaan, mutta monella on ainakin joskus sellainen elämäntilanne, että joustavampi työskentelyaikataulu on tarpeen. Esimerkiksi opiskelujen ohessa on mahdollista työskennellä osa-aikaisesti ja myös ilta-aikaan.
Elämänoppeja arkeen ja työelämään
Vaikka oma unelma-ammatti ja tulevaisuuden toimiala olisikin jotain ihan muuta, kuin myyntityö, niin Novialla opit monia taitoja, joita voit hyödyntää muilla aloilla ja elämässä muutenkin.
- Myyntityössä opit huomaamattakin hyväksi puhujaksi ja neuvottelijaksi. Näitä taitoja tarvitset kaikilla toimialoilla aina työhaastattelusta alkaen.
- Tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen eteen työskentely on tarpeellinen taito sekä työelämässä että esimerkiksi harrastuksissa.
- Novialainen positiivinen asenne tarttuu ja sen omaksuminen auttaa selviämään arjen haasteista.
- Muiden kannustaminen ja tiimipelaaminen ovat tärkeitä ominaisuuksia niin työpaikalla kuin vapaa-aikanakin.
Tämän on huomannut esimerkiksi Ellen ja voit lukea tästä tarkemmin, mitä hän ajattelee osa-aikatyöskentelystä Novialla
Ellen, mitä opiskelet ja missä vaiheessa opintosi ovat?
Opiskelen varhaiskasvatusta toista vuotta, se on yliopistotutkinto, eli noin kolme vuotta on vielä jäljellä.
Kauanko olet ollut Novialla?
Ensimmäisen kerran aloitin vuonna 2013 ja silloin olin syksyyn 2016 asti. Sen jälkeen pidin noin vuoden taukoa ja nyt olen ollut pari kuukautta takas täällä, eli yhteensä olen ollut Novialla reilut kolme vuotta.
Mitä projekteja teet Novialla?
Teen kartoituksia ja buukkausta.
Mikä on ollut mielekkäin projekti?
Dastia-Siivous Oy:lle olen tehnyt nyt kartoitusta ja siitä olen tykännyt. Ihmiset suhtautuvat siihen mukavasti ja asiasta saa hyviä keskusteluja aikaiseksi.
Miten olet kokenut työskentelyn ja opintojen yhteensovittamisen?
Mielestäni tämä on hyvin kätevää siinä mielessä, että saan oikeastaan itse päättää milloin teen töitä. Se on hyvä koska opiskelujen vuoksi minulla vaihtelee tosi paljon, että miten pystyn olemaan töissä. Teen ihan sen mukaan miten koulusta pääsen, esimerkiksi jos aamupäivä on vapaata, tulen silloin töihin tai jos aamulla on koulua, tulen iltapäivästä töihin. Ja nyt minulla alkaa viiden viikon työharjoittelu niin en silloin tule ollenkaan töihin ja se on täällä okei.
Miten uskot Novialta saadun työkokemuksen soveltuvan opiskelemallasi alalla?
Varsinainen tietotaito mitä täältä saan ei varmaankaan auta alallani mutta olen saanut työskentelyni ohella täältä runsaasti itsevarmuutta ja neuvottelutaidot on parantuneet, niin niistä uskon varmasti olevan paljon hyötyä.
Olipa siis elämäntilanteesi tai unelma-ammattisi mikä tahansa, Novialla opit monia taitoja ja mikä parasta – tienaat rahaa siinä samalla! Lue lisää: Novia työpaikkana ja Mikon kokemukset työn ja opiskelun yhdistämisestä.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Novian Facebook ja Novian Instagram
Katso avoimet työpaikat Täytä työhakemus

Intohimonamme on saada aikaan enemmän ja parempia myynnin tuloksia, nopeammin ja pienemmällä vaivalla. Olemme asiakkaillemme luotettava kumppani ja työntekijöillemme erityisen hyvä työpaikka.