Meillä on tapana palkita parhaiten onnistuneita työntekijöitämme. Perinteinen diplomien jako on aina pikkujoulujen hartaasti odotettu ohjelmanumero. Silloin hienosti onnistuneet myyjät ja buukkarit saavat ansaitsemansa kiitoksen ja voimme kaikki olla iloisia toistemme onnistumisesta.
Myynnin esimiehet valitsevat palkittavat henkilöt
Myyntipäällikkö ja tiiminvetäjät valitsevat ne henkilöt, jotka saavat diplomeita. Yleensä palkitaan henkilöitä tittelillä Vuoden Tulokas ja Vuoden Myyjä. Valintakriteerit ovat osaltaan selkeitä numeroarvoja, kuten myyntitulos, myyntituloksen kehittyminen ja onnistumisprosentti. Toisaalta valinnassa otetaan huomioon myös se, miten kyseinen henkilö työpaikalla käyttäytyy eli positiivinen asenne, muiden tsemppaaminen ja tiimihengen ylläpitäminen vaikuttavat valintaan.
Vuoden 2018 pikkujouluissa jaettiin neljä diplomia. Keväällä Novialla aloittanut Aleksi sai Vuoden Tulokkaan tittelin. Aleksi on alusta asti tehnyt hyvää myyntitulosta ja on asenteeltaan ilmiselvä novialainen. Vuoden Myyjiä palkittiin yhteensä kolme: Kaksi pitkäaikaista konkaria Mirka ja Ari sekä hieman vähemmän aikaa Novialla ollut Joni. Kaikki ovat parantaneet jo ennestään kovia myyntituloksiaan tänä vuonna ja ovat tiiminsä tukipilareita. Kiitokset kaikille palkituille hyvin tehdystä työstä!
Vuoden Novialainen valitaan äänestyksellä
Vuosittain valitsemme myös Vuoden Novialaisen. Tänä(kin) vuonna Vuoden Novialainen -tittelin sai Ari Seppä. Arin ajatuksia novialaisuudesta voit lukea täältä. Tämä valinta tehdään äänestyksellä, johon saavat osallistua kaikki Novian työntekijät. Äänestyksessä annetaan myös perusteluita annetuille äänille. Nämä perustelut paljastavat sen, mitä me toinen toisissamme arvostamme. Tässä muutama esimerkki:
”Aina hyvä asenne ja meininki työpaikalla! Aina auttamassa muita tarpeen vaatiessa.”
”Erinomainen esimies, kannustava ja vaativa.”
”Positiivisuus saa muutkin iloiseksi.”

Haluaisitko itse olla mukana meidän huipussa jengissä? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme, jätä työhakemus ja ehkä sinä olet seuraava Vuoden Tulokas!
Lue täältä Jonin vinkit aloitteleville myyjille.
Avoimet työpaikat Jätä työhakemus

Intohimonamme on saada aikaan enemmän ja parempia myynnin tuloksia, nopeammin ja pienemmällä vaivalla. Olemme asiakkaillemme luotettava kumppani ja työntekijöillemme erityisen hyvä työpaikka.